Ekspressionistis-futuristinen visio

Alaston laskeutuu kierreportaita kuullessaan Sammakon laulun Manhattanin kaaoksessa: On aika Kuolla – viimeinen näytös

Sammakon laulu

ESIPUHE

Jossa kaikki on melkein eli mitättömyyden prologi.

Dashiell Hammet olisi ollut kateellinen moisesta mahdollisuudesta ja todennäköisesti kumonnut viskipaukkunsa nopealla, mutta harkitulla ranneliikeellä kitaaansa.

1 - 2- 3 Kuole.

Tauko

Olen Kädetön Taiteilija.

En voi kuvata mitään, mitä olen nähnyt.

Elän Helvetissä, joka on Kulissi.

Juon Taidetta, mutta ulostan Verta.

Aika on kovettanut sormeni Nauloiksi.

Tavoitan ohikiitävää Huutoa, kuten tavoittelen kadonnutta veljeäni, joka oli Sieluni...

Olen kuollut Arkku, josta ei kasva mitään. Kuvassa ei ole kehyksiä. Avautuminen alkaa....

Bang, bang

Vastenmielinen Matka näännyttävään laaksoon.

Häpyjen Viidakko, jossa karvat pistävät, kuin okaat.

On lähdettävä matkalle, silloin, kun on aika.

Löit minua halvaannuttavala lasilla, haalean veden värinen läimäys – sukellan Taiteeseen. Kirjoituskoneen nakutus tyhjässä yössä.

Unohdan.

Nyt.

Joitain Patologisia Unelmia, kuin nuo kuolleet kalat joissa. Peilinpalat kimmaltelevat kärsineellä asvaltilla – astun eteenpäin pujotellen niiden välistä – koira on jähmettynyt kuvaan.

Käristetty Sika huojuu ilmassa ja tunkee piikkejä sieraimiini. Kaikki on yhtämittaista värinää,

kuin Taulu.

Aistimista.

Bangkokin usva – ehkäpä alku

Kävelen eteenpäin unessa, vaikka aaveet huutavat vierelläni. Sireeni. En pelkää ellen ole välttämättä alasti. Kaikkein masentavinta on, ettet näe minua koskaan – et tervehdi, et ime mehukasta terskaani. Sammutettuja huokauksia sieltä.

Peilinpalaset kadulla. Tauko.

Jokaisesta heijastuu jotain, on vaikea ymmärtää.

Voihke saa minut vaappumaan, tahtien salamat pirstovat simpukkaani. Voihke, voihke – kuka kuolee jälleen kiitollisena kujalla?

Nääntynyt Naurulokki kääntyy ilmassa, sen veltto katse on julkea. Se on Jokeri, mutta et käsitä sitä.

Taas jaetaan pelikortteja – saiko maassa makaava sotilas sotamiehen vai ässän – tuskin hän oli edes sotilas, vain kohteliaasti puettu mies? Ainakin verta vuosi pirusti. Epäilen Timantteja, sillä nehän ovat vertauskuvia.

Olen Kännissä, kuin käki, mutten elämästä, enkä humaltunut – jotenkin riipuvien harsomaisten viuhkojen takaa erotan yksityiskohtia:

Muotikengät

Mustuneen, mustan käsineen.

Sian haju, poltettu riippuu kujalla.

Sikin sokin naruja – tuonne ja tänne.

Ruostuneita tikkaita, kuin alasvedettyjä kuvitelmia harottaa yksinäisinä seinissä. Pyykki on peltiä ja rahisee kuivassa tuulessa, mutta se ei tuule täällä, vaan kuvassa. Elokuvan kulissit, joihin pakenin ennenkuin päätin joutua Taiteeseen. Siitä tuli Murha: siitä se toden totta alkoi. Matka mieleen. Sinuun ja Minuun ja toivottomaan palapeliin – kaipasin yhä enemmän extraterrestiaalia yhdyntää.

Miksi palkkasit minut ottamaan selvää näin epäselvistä viivoista? Oliko se kostonhalua vai ritilä?

Senkin lumppu!

Halusitko minun huutavan, kun et itse antautunut – näin siis rääkätään apinoita Itämailla.

Oletettua Bangkokin sumua. Saatat käyttää sitä myös shaalinasi, koska olet luonnostasi laiska ja tukit reikäni.

Takanapäin ovat peilinpalaset kadulla – jo kolme, neljä metriä lisää huojuvaaaa, kadotettua unta.

Hetken epäilen Andalusialaisen Koiran kaapanneen minut, mutta Kalman haju on tuore – ei vielä ruumista, vaan Kuollut Henkilö. Niinkuin joku, jota voi verrata henkilökorttiin – olemassa.( ko ? ) Hän viipyy vielä identiteetissään, hahmottomana, muuttuneena, eikä tiedä Historiaa.

Kummarrun hänen puoleensa ollakseni olemassa – hänen puheensä on niin vaimeaa. Otan esiin suurennuslasini ja tarkkailen ilman ohikiitävää värähtelyä ja totta, näen mitä hän tarkoitti kaatuessaan sillä tavalla siihen, kesken liikeradan oivalluksen. Kuinka kummallinen elämä – hän luuli, että sillä olisi ollut tarkoitus. Kuin Kiinalainen Pesula tai Perhosen verkkokuviot.

Nekin piirtyvät puhdaslinjaisina udun keskellä.

Ensimmäistä kertaa hengitän. Se on karheaa.

Tavoittelen käteni merkitystä, jotta voisin tarttua siihen. Koskettaa, kuin elävä kuollutta tai ajaa takaa eläintä tai nähdä unta Vapaassa Tilassa, jossa käteni lipuu eteenpäin, kuin Laivan Kosketus. Suurennuslasin läpi erottuu nyt suunattoman hitaan värähtelyn aalto – se on peräisin alkumerestä ja tarkoittaa kai sitä, että hengitän.

Onko minun kiittäminen tätä Kuollutta?

Tuota Kiinalaista tai Taiwanilaista taikinapötköä, joka on päättänyt kuolla juuri tuossa, tuohon aikaan – tuolle kujalle? Oliko äänen tarkoituksena houkutella minut ulos piilostani?

Miten siirryn tähän ruumiiseen?

Katsellessani alas näen hämmentyneet mustat, kiillotetut kenkäni ja muistan hitaasti uiskentelevat kultakalat. Taidan olla hyvin perusteellinen.

Selitys.

Hahmoni erottuu heikosti lasin pinnalla, vaikka kaikki sekoittuu Bangkokin usvan petolliseen viitekehykseen, ajan hampaaseen.

Onko se Taidetta vaiko Sumun huutoa, josta mitään ei tule? Muotimurhaa – on niin muodikasta murhata, voin kertoa teille tuhat kuvottavaa esimerkkiä noista hitaista nautinnoista. Nykypäivänä viedään merkitys ja näin kuolee salakavalasti.

Miksi Kiinalainen – ehkä siksi, että Kulttuurissamme ei ole merkityksiä. Se on raiskattu, kuin pyykkilauta. En puhu Kuolleesta, vaan oletetusta hahmostani.

Silmärakoset – viistojen silmäaukkojen läpi nähtynä kuja kylpee hitaasti tippuvassa valossa, jossa haju kutoo tihenevää harsoa yhdessä sian ja hengityksen värin kanssa. Jos olisin elossa voisin kuvitella olevani elokuvassa tai jossain sen tapaisessa, jolla vielä on merkitystä.

Minun on pakko paeta, ei ollut muuta keinoa, sillä Taiteilijat ovat riistaa. Jouduin paperien ahdinkoon – säännöt ladottiin portailleni ja otit minua kalvaalla kädelläsi niin, että tipuin kuin lasinen karahvi, vailla niin elintärkeää, väljähtynyttä viiniään. Samoin ei minullakan ollut merkitystä, vaan he ajattelivat voivansa syöstä minut vuosisatojen uneen. Taiteilijat ovat mapitettuja, arvopaperittomia, ihmisyys on kiiisseli jota syödään lusikalla. Joku keksi etsivän, Sam Spaden näköisen miehen oletuksen – viellä vaila merkitystä, mutta jo vääntelehtivä Bangkokin helteen kostonhimoiseeen arkkuuuun suljettuna. Kuva ja kortti kaukaa.